Tiede ja tähtitaivas

Ulkosuomalaisen amatööritähtiharrastajan suorittamien taivaanalaisten projektien raportointikanava

keskiviikko 9. elokuuta 2023

Pyramidi-aurinkokaari


Keväällä 2010, tarkemmin huhtikuun 27. päivän aamuna, valokuvasin pyramidihalonäytelmää Shinfield Parkin niityiltä käsin. Näytelmää dominoi keskikirkas 23° parhelia, ja sikäli kuin muistan, en muita halomuotoja elävässä tilanteesta nähnytkään. Otin puolentoistasataa kuvaa reilun puolen tunnin aikaintervallin sisällä. Tuonaikaisilla työkaluilla sain kuvia pinoamalla esiin myös himmeän sivuauringon ja palan horisonttirengasta, mutta en muuta kiintoisaa.

Näytelmä palasi mieleeni nyt 13 vuoden jälkeen, kun Taivaanvahdin kommenttiketjuissa auktoriteetti Riikonen mainitsi pyramidi-aurinkokaaren mahdollisuuden erään tuoreen havainnon yhteydessä. Päätin katsoa saisinko tästä vanhasta näytelmästä vielä jotain irti uudempia kuvankäsittelymenetelmiä hyödyntäen.

Pystyin tekemään olemassaolevasta materiaalista melko runsaan 144 kuvan keskiarvopinon. Kuitenkin ilmenee että näytelmän laatu parani loppua kohden. Viimeisen kymmenen minuutin ajalta minulla on 24 pinoamiskelpoista ruutua, joista tuleva keskiarvopino on tässä näytillä. Ylemmät osakuvat ovat epäterävällä maskilla ehostettuja: joko ennen (oikealla) tai jälkeen (vasemmalla) pinoamisen. Alavasemmalla ehostusta on sovellettu sekä ennen että jälkeen pinoamisen. Alaoikealla epäterävän maskin sijasta olen soveltanut gradienttivähennystä ja histogrammin venytystä.

Tuoreessa produktiossa erotamme uusina piirteinä 18° parheliat sekä rengashaloja 18° ja joko 22° tai 23° kohdilla. Tuo kaksin puolin vinosti auringosta ylös nouseva valkea kaari on juurikin pyramidi-aurinkokaari. Lisäksi mahdollisesti 9° suunnalla on (ylempää) parheliaa, ja vasemmalla puolella 20° suunnalla rengasta.

Pyramidi-aurinkokaaren selitysmalli on yksinkertainen heijastus perusmuotoisen, laattakiteen tavoin orientoituneen, kiteen pyramidipinnasta.